Painajainen – Luku 3

Seppo tulee huoneeseeni. Hänen vaimonsa ei välitä. Seppo tulee aina illalla. Hän avaa vyönsolkensa. Nielaisen. Valmistaudun kipuun. Kiljun vaikkei se auta. Se ei koskaan auta. Seppo on päälläni läähättäen. Hän on iljettävä. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin vaikka pidätän itkua. Se tuntuu kestävän ikuisesti. Seppo koskettaa minua sellaisista paikoista joihin en halua hänen koskevan. Rintaani. Reiden sisäpintaa. Huuliani. Sitten se on ohi tältä yöltä. Tunnen oloni hyvin likaiseksi. Vihaan tätä. Haluan pois. En halua kestää tätä enää. Kukaan ei tiedä vielä. Seppo pitää huolen etten hiisku asiasta kellekkään. Olen jo yrittänyt monta kertaa mutta se on vain pahentanut asiaa. En yritä enää. Seuraavana yönä toistuu sama. Kiljun.

Herään omaan kiljuntaani. Nousen hikisenä sängystä peilin eteen. Hän ei voi enää satuttaa minua. Hän on kuollut. Hän ei koskaan enää kosketa minua likaisilla näpeillään. Ja minä pidän huolen ettei kukaan muukaan.

Tällä kertaa painajainen oli menneisyydestä. Mutta se painajainen oli totta. Painajaista, jota jouduin elämään kaksi vuotta. Laitan kahvin tippumaan. Kello näyttää puoli kahta. Kaupunki nukkuu vielä. Vain minä valvon yksinäni.

On kulunut kuukausi siitä, kun Jered hoiti haavaani. Se on nyt täysin parantunut. Siitä ei jäänyt arpea. Kaikki haavat ovat jo parantuneet.

Koulussa Jered katsoo minua. En saa selvää hänen katseestaan. Hän tietää. Asunnon seinät ovat paperin ohuet. Jered pyytää minua jäämään koulun loputtua auttamaan opettajanhuoneeseen. Tajuan, että minulla ei ole muuta vaihtoehtoa.

Jered nojaa kirjoituspöytään, kun tulen. Hän on odottanut minua. "Oletko kunnossa? Näytät uupuneelta." Jered aloittaa huolestuneena. "Kaikki on edelleen hyvin." sanon närkästyneenä. En kaipaa hyysäämistä keneltäkään. Opettajanhuoneessa ei ole muita meidän lisäksemme. Pöytien päällä on puoliksi juotuja kahvikuppeja ja monisteiden seassa on muutama pornolehti. Aikuiset ovat kuvottavia. Jered ei vaikuta tyytyväiseltä suhtautumiseeni. "Onko kaikki varmasti hyvin? Voit kertoa minulle, jos mieltäsi painaa jokin."Tämä alkaa käydä todella rasittavaksi. "Miksi hoet tuota koko ajan?! Jätä minut rauhaan!" Lähdin raivoissani ovelle. "An, meidän pitää puhua asiat selviksi."Jered sanoo turhautuneena. Minun ei tarvitse sietää yli suojelevaista opettajaa.

Ovelle päästyäni huomaan etten saa ovea auki. Mitä tämä oikein on?! Olen varma ettei ovi ollut lukossa tullessani sisään enkä muista lukinneeni ovea. "Luuletko voivasi noin vain lähteä keskustelematta asiasta?" Jered kysyy kulmakarva koholla kädet ristittynä rinnan päällä. Pakoreittini tukahduttaen Jered saa minut satimeen. Minua ei yhtään kiinnostaisi vastata Jeredin kysymyksiin, kun kerta liittyvät minuun. Istun kärttyisenä penkille ja otan kuppiin kahvia keittimestä. Minun on pysyttävä järjissäni. Kitaan kahvin nopeasti kurkkuuni ja otan uuden kupillisen. Jered katsoo vakavana hiljaa, kun juon kahvia, ja istuutuu minua vastapäätä.

"Miten koulussa menee?" Jered kysyy nojaten eteen tuolin selkänojaan. Mikä pakkomielle pojilla on aina istua tuolissa väärinpäin? "Hyvin." vastaan vain lyhyesti ja yritän katsoa kaikkialle muualle paitsi Jerediin. Jered tietää kokeideni menneen huonosti. "Onko ollut mitään kiusaamista? Kai sinä tiedät, että sinun pitää kertoa minulle, jos sellaista tulee eteen?" Jered katsoo minua läpitunkevilla silmillään ja yrittää puristaa totuuden irti. Sen etten ole kovin suosittu muiden oppilaiden keskuudessa. Saan tarpeekseni kyselyistä. "Et ole mikään terapeuttini, joten pidä huoli omista asioistasi!" huudan. Mikä sitä risoo? Onko pakko olla koko ajan kyyläämässä? "An, sinut on ymmärrettävä, että teen työtäni. Sinun pitää alkaa luottamaan muihin ihmisiin ja pyydettävä apua, kun sitä tarvitset. Et voi elää noin loputtomiin." Sisälläni naksahti jokin. "Sinuna en puhuisi luottamuksesta noin kepeään sävyyn. Kaikki te aikuiset olette vain kieroja valehtelijoita ja hyväksikäyttäjiä! Jätä minut jo rauhaan! En varmasti pysty luottamaan kehenkään tässä sairaassa maailmassa!" Huohotin rajusti purkauksestani ja olin noussut seisomaan. En huomannut kyyneleitäni ennen kuin Jered pyyhki ne hellästi pois. Sanoin liikaa. Koskaan ennen en ole räjähtänyt kellekkään tuolla tavalla saati ruvennut itkemään toisten nähden. Mutta Jered vain hymyili kannustavasti eikä pilkannut tai ruvennut surkuttelemaan. Istuin takaisin penkille posket punaisina. "Niin kuin jo kerkesinkin sanoa, sinun täytyy oppia luottamaan ihmisiin. Mutta sinun ei tarvitse aloittaa kuin vain pienistä teoista aluksi. Kerrot minulle, jos jokin asia painaa mieltäsi ja jos sinulla on vaikeuksia nukkua, voit tulla asuntooni lepäämään niin saat levättyä. Sovittu?" Jered hymyilee ja nyökkään vastahakoisesti vaikken pidäkkään ideasta. Enää minulla ei ole vaihtoehtoja. Jered sai tietää liikaa sellaista mitä en aikonut kertoa. "Näytät siltä, että voit menettää tajusi minä hetkenä hyvänsä, joten saatan sinut kotiin. Odota vain, että saan työni loppuun."

Pian lähdimmekin jo kotiin päin koululta ja kävelimme pitkin tien viertä. Ostin sämpylän ja järsin sitä, kun Jered pitää keskustelua yllä. "Luulitko, että ajattelin raiskata sinut opettajanhuoneessa?" Jered kysyy äkkiä. Meinaan tukehtua sämpylääni ja Jered joutuu taputtamaan selkääni etten tukehtuisi. "Tuota... Öh..!" En saa sanottua mitään järkevää vastausta ja Jered purskahtaa nauruun. "Ei se nyt noin hauskaa ole..!" mutisin Jeredin yrittäessä tuloksetta hillitä nauruaan. "Minkähänlaisen kuvan oikein olen antanut itsestäni, kun tuota ajattelit todennäköiseksi." Jered hohottaa itsekseen. "..." Outo opettaja...

Asunnolle päästyämme yritän päästä vain nopeasti Jeredistä eroon, mutta mikään ei ikinä mene suunnitelmieni mukaan Jeredin seurassa. Jered patistaa minut sisälle asuntoonsa syömään illallisen hänen kanssaan. Vietettyäni muutaman tunnin Jeredin luona lähden omaan asuntooni. Join taas muutaman kupin kahvia ja istuuduin läppärin eteen. Kun en enää jaksanut pitää silmiäni auki, menin vastahakoisesti nukkumaan.

Yöllä näin taas painajaisia. Hikisenä nousen sängystä, kun en jaksa enää painajaisia. Kello näyttää kuutta. En tunne oloani yhtään levänneeksi taaskaan. Mitä ihmettä Jered luulee saavuttavansa minun kyyläämiselläni? Jotenkin suututtaa.

Lähden koululle päin ja meinaan saada sydärin kun auto tööttää takanani. "Oletko hullu?! Älä säikyttele!" melkein huudan nähdessäni Jeredin. "Haluatko kyydin kouluun?" Jered huikkaa virne naamallaan. Jatkan itsepäisesti matkaa Jered vanavedessäni. "Tulisit nyt. Menemme joka tapauksessa kummatkin koululle, eikä kukaan huomaa vaikka tulisitkin minun seurassani, jos sitä pelkäät." Pysyin kannassani, kun vastaan tuli luokan tyttöjä. Tuli epämiellyttävä olo. Tytöt supittavat jotain keskenään ja nauravat. Nousen Jeredin autoon. "Eikä sitten sanaakaan." Jered vain hymyili iloisesti. Koululle päästyttyämme nousen autosta ja lähden kohti luokkaa. Kaiken lisäksi se sattuu olemaan Jeredin tunti. Jered saavuttaa minut helposti ja kulkee samaan tahtiin kanssani. "Onko kaikki ok? Näytät vähän kalpealta", Jered sanoo huolta äänessään. "Joo kaikki hyvin", mutisen takaisin ja katson suoraan koulurakennukseen. Miten matka koululle voi tuntua näin pitkältä? "Oletko varma? Kuulin nimittäin yöllä huutoja asunnostasi", Jered sanoo pysäyttäen minut ja pakottaa katsomaan häntä silmiin. Katson Jerediä silmiin sanoessani  hiljaa: "Näin painajaista." Jered suoristuu ja lähtee viemään minua terveydenhoitajan luo. "Hei! Kaikki on ihan hyvin. Ei tarttee huolehtia musta! Pärjään ihan hyvin itekkin." Jered vilkaisee minua varpaista päälakeen ja sanoo vain: "Et ainakaan tarpeeksi hyvin, jos näytät tuolta." Suljen suuni ja saavumme terkkarille. Terveydenhoitajaa ei näy mutta Jered käskee minun maata sänkyyn. Jupisen itsekseni, kun Jered ottaa puhelimen esiin. "Mirkku? Voitko hulehtia tunnistani? Minulle tuli yksi kiireellinen juttu, joka voi kestää. Kiitos." Jered sulkee puhelimen ja istuutuu tuoliin sängyn viereen. Hän istuu tuolissa hiljaa ja katsoo minua, kun asettaudun makuulle. "Yritä nukkua, jooko? Näytät niin kalpealta." Jered valvoi vieressä, kun nukuin. Heräsin viiden tunnin päästä Jered yhä vierelläni. "Nukuitko hyvin?" Jered hymyilee katsellessaan sekaista tukkaani ja uneliaita silmiäni. "Joo. Kiitos." Nousen ylös ja suuntaan ovelle. Vielä muutama tunti koulua.

Kävelen biologian tunnilta, kun huomaan muutaman luokkani tytön puhuvan Jeredille. "Miksi olet ollut sen lutka Annin kanssa? Mekin haluamme huomiotasi opettaja. Sitä paitsi An ei ole hyvä." yksi sanoo. "Et ole tainnut vielä kuulla... An tappoi vanhempansa." Jähmetyn. Se tuntuu vieläkin yhtä pahalta, kun kuulin tuon ensimmäisen kerran. Pakotan ilmeeni neutraaliksi ja kävelen heidän luokseen. "Toivottavasti nyt ymmärrät jättää minut rauhaan." Hymyilen karseasti ja luon katseeni tyttöihin. He säpsähtävät katsettani. Lähden. Enää hänellä ei ole minulle mitään asiaa.
Oksennan. Polvia heikottaa ja näen tähtiä. Istun koulun vessan lattialla. Näytän varmasti aivan karsealta. Vielä enemmän sekopäältä kuin yleensä. Mahassa ei ole mitään oksennettavaa mutta oksennan silti. Kuolenko vain sitten, kun keho ei enää kestä ja pettää? Kuinka kauan siihen menee? Kuinka kauan minulla on vielä aikaa?