sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Livy Dawn – Prologi

Saduissa on aina onneton tyttö, joka kaipaa jotain. Sitten lopulta, aivan sattumalta, hänen eteensä ilmestyy hänen unelmiensa prinssi ja he elävät onnellisesti elämänsä loppuun asti.                                                            Ja kaikki ne, jotka uskovat onnellisiin loppuihin ja unelmien prinssiin, joka tulee pelastamaan valkealla ratsulla, ovat naiveja ja lapsellisia pikku tyttöjä. No, minä satun pitämään saduista ja ajattelen kaiken päättyvän vielä hyvin. En tosin arvannut kohtaavani prinssiäni jo nyt ja sillä tavalla. Minun on siis parasta aloittaa aivan alusta ja kertoa koko tarina.


 Minä olen Livy Dawn, ihan normaali yhdeksäs luokkalainen tyttö. Elämäni on ollut yhtä hektistä kaaosta. Isäni on englantilainen juristi ja äitini suomalainen kirjanpitäjä. Molemmat siis vaikuttavat melko värittömiltä persoonilta, mutta usko minua, pinnan alta löytyy kaksi  hullua vanhempaa, joilla on tulinen rakkaus. Minä olen noiden kahden sekoitus, puoliksi suomalainen ja toisen puolen englantilainen.

 Synnyin Lontoossa. Vanhempani tapasivat opiskellessaan kumpikin Lontoon prameimmassa yliopistossa ja rakastuivat. Opiskelujen jälkeen he yhä seurustelivat ja äiti muutti Lontooseen isän kämpille. Kummatkin tekivät töitä huippu paikoissa, kun heidän uransa lähtivät käyntiin, ja kun olivat hyvin vakavassa suhteessa he menivät naimisiin. Rakkauden tuloksena synnyin minä ja he käyttäytyvät vieläkin kuin vasta rakastuneet.

  Muutimme Suomen korpeen jotta voisin kasvaa rauhassa, joten täällä olemme, osuvasti nimetty pikku paikkakunta Suomessa eli Korpivaara. Tänne sataa talvella monia metrejä lunta, tuulee liian kovaa ja aurinkoa kesällä ei kerkeä paistaa tarpeeksi. Korpivaara on karu ja kylmä metisikkö jonne olen jäänyt jumiin. Täällä on vain muutama kauppa ja ainaista vihreää metsää.

 Vaikka asuimme Lontoossa syntymäni jälkeen vielä noin viisi vuotta ja isäni on alunperin Englannista koko perheeni puhuu sujuvasti suomea, minut mukaan lukien.

 Pikku veljeni Max on viisi vuotias ja suloisin pikku poika, jos ei välitetä hänen 'ei niin kilttejä'-tekojaan. Ja mitä perhe olisi ilman paksua hiirenpyytäjäämme Salmiakkia, maailman laiskinta ja itsepäisintä kattia.

 Tälläinen oli elämäni Korpivaarassa, kunnes tapasin hänet.

Ei kommentteja: